Olen koko elämäni ollut liikunnan (koripallon) parissa todella aktiivisesti. Treenejä meillä on parhaimmillaan ollut viisi kertaa viikossa ja pelit päälle. Kaiken tämän lisäksi olin urheilulukiossa, jossa oli aamutreenejä viisi kertaa viikossa.
Kun mulla meni nilkka pahasti rikki pelissä 2012, jouduin pakosta olemaan poissa treeneistä ja kentiltä. Ensimmäistä kertaa elämässä mä sain vaan olla ja kukaan ei ollut huutamassa mulle "puolusta kovempaa" tai "ota enemmän levypalloja". Se tunne oli jotenkin todella vapauttavaa. Mulla ei ollut mitään ohjelmaa, sillä leikkauksen jälkeen mulla oli luvassa kuukauden sairasloma ja kuukauden kesäloma putkeen. Tiesin etten kentille pääse pitkään aikaa, sillä kuntoutus veisi kuitenkin aikansa.
Voin ihan suoraan sanoa, että mun lopahdus urheilua kohtaan alkoi tosta tapaturmasta. Mä olen sellainen ihminen, joka tarvitsee sen jonkun huutamaan mulle, mitä teen ja kuinka kovaa. Mulla vaan itsellä loppuu motivaatio, jossain kohtaa ja vaan luovutan.
Tän mun tapaturman jälkeen sain nilkkani kuntoon ja kokeilin koripalloa pitkästä aikaa loppu vuodesta. Koska kukaan ei ollut mua käskemässä kuntoilemaan (tämän nilkan kuntoutuksen aikana), niin en tietenkään tehnyt mitään (en liikuttanut evääkään). Kentille palattuani iski todellisuus, siitä että mun kunto oli surkea (odotetusti). En enään pystynyt samoihin liikkeisiin ja tuloksiin, mitä olin tottunut suorittamaan kentillä. Peleissä en ollut enään se pelaaja, joka luotettiin ratkaisevan pelin, vaan olin pelkkä vaihtopelaaja, joka yrittää tehdä paluuta nilkkaoperaation jälkeen. Kaikki mun pienetkin onnistumiset olivat muille plussaa, mutta se että yhtäkkiä mun peliminuutit tippuivat 30min:sta 5min:in oli liikaa mun päälle. Ylpeys ei vaan kestänyt sitä. Päätin jättää kentät 2013 alussa ja en ole koskenutkaan koripalloon sen jälkeen.
Ostin itselleni Elixiaan kausikortin lopettamisen jälkeen ja päätin aloittaa treenaamisen siellä, jotta pysyisin kunnossa. Tällöinkin huomasin, että en saanut itsestäni niin paljon irti, vaikka taitoa salilla käymiseen kuitenkin omistin. Jaksoin käydä neljä kuukautta siellä ja tämän jälkeen motivaatio lopahti niin paljon, että lopetin senkin.
Tästä on nyt melkein puolitoista vuotta ja en ole tehnyt mitään urheilua sinä aikana (paitsi tietysti hyötyliikuntaa). Yhtenä tekosyynä pidin mun sairautta, jossa paino tippuu muutenkin ja ruoka ei maistu. Ajattelin, etten vaan laihdu liikaa. :D Hahhaa kaikkea kakkaa sitä itsellensä sepittää, että tulee hyvä mieli tekemättömyydestä.
Nyt olen taas ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut terveellisemmän elämän. Toivon tosiaan, että siitä tulisi elämäntapa, koska kun sitä roskaruokaa vetää, niin ei siitä ainakaan mitään hyvää seuraa. Mulla on aina vatsa kipeä, turvottaa, lihoaa ja on paha olla.
Ostin Janina Kokkolalta personal trainer palveluita. Hän teki mulle ruokavalion, mikä sopii mun sairauteen ja mun tavoitteisiin, sekä kunnon treeniohjelman, mitä on helppo noudattaa (ilman salilla käymistä eli kahvakuulien avulla). Olen nyt viikon ollut tällä ruokavaliolla ja tänään aloitin treenaamisen. Mulla ei ole pahanolon tunnetta ollenkaan, olen paljon energisempi ja mulla ei oikeesti ole nälkä vaikka "dietillä" olenkin. En kyllä dietiksi tätä edes kutsuisi vaan enemmän elämäntavaksi, koska tätä on hyvin helppo ja selkeä noudattaa ja soveltaa. Iso kiitos siitä kuuluu Janinalle. :)
Mä tosiaan toivon, että mun motivaatio ei lopahda. Nyt mulla on selkeät tavoitteet ja niihin pääsen tätä ohjelmaa noudattamalla. Mikään ei siis voi mennä mönkään? :D Haha ehkä kaikki ei mene aina niin kuin elokuvissa, mutta kova työ palkitaan, sen tiedän.
Oon oikeesti todella tyytyväinen, että ostin nämä palvelut. Ilman tätä ryhdistäytymistä, vetäisin edellen karkkia ja sipsejä joka päivä naamaani ja parin vuoden päästä olisin 100kg painava valas. Ei kiitos, sanon mä.
Nyt kaikki on vaan kiinni musta itsestäni. Tarvii vaan löytää se motivaatio ja jaksaa urheilla ja löytää se aika urheilulle. Wish me luck guys! ;)
-Janni
Mä tosiaan toivon, että mun motivaatio ei lopahda. Nyt mulla on selkeät tavoitteet ja niihin pääsen tätä ohjelmaa noudattamalla. Mikään ei siis voi mennä mönkään? :D Haha ehkä kaikki ei mene aina niin kuin elokuvissa, mutta kova työ palkitaan, sen tiedän.
Oon oikeesti todella tyytyväinen, että ostin nämä palvelut. Ilman tätä ryhdistäytymistä, vetäisin edellen karkkia ja sipsejä joka päivä naamaani ja parin vuoden päästä olisin 100kg painava valas. Ei kiitos, sanon mä.
Nyt kaikki on vaan kiinni musta itsestäni. Tarvii vaan löytää se motivaatio ja jaksaa urheilla ja löytää se aika urheilulle. Wish me luck guys! ;)
-Janni
